30 ASIAA, JOTKA HALUAN TEHDÄ ENNEN KUIN TÄYTÄN 30

IMG_9426

1. Vierailla ainakin kolmessa eri maanosassa
Tällä hetkellä oon käynyt ainoastaan Euroopan maissa. Toivon, että pääsisin lähitulevaisuudessa vierailemaan ainakin Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Afrikassa. Aasiassa mua houkuttelee etenkin Indonesia, Singapore ja Japani. Pohjois-Amerikkaan haluaisin suunnata pidemmälle roadtripille, jonka varrella pääsisin vierailemaan kaikissa suurimmissa kaupungeissa (ainakin New Yorkissa ja Los Angelesissa on pakko päästä käymään). Afrikassa mua kiehtoo etenkin Marokko ja Etelä-Afrikka.

2. Ostaa oman asunnon
Asun vielä vuokra-asunnossa, mutta toivon, että voin jossain kohtaa lähitulevaisuudessa ostaa oman asunnon ja rempata sen mieleiseksi. Tällä ei kuitenkaan ole kiire – ostan asunnon, kun aika on sopiva ja se oikea asunto tulee vastaan.

3. Valmistua kauppatieteiden maisteriksi
Tämän haaveen pitäisi kaikella järjellä toteutua ennen kolmeakymppiä, jos jatkan opiskelua samaan tahtiin kuin nyt. Valmistumista odotan innolla, sillä ootan jo malttamattomana, että pääsen kunnolla oman alan hommiin!

4. Löytää unelmien työpaikan markkinoinnin parissa
Tämä kohta liittyy aika kiinteästi edelliseen.

5. Hankkia koiran
Oon haaveillut koirasta jo vuosia, mutta elämäntilanteeni ei vielä salli lemmikin hankintaa. Toivon, että parin vuoden päästä mulla on kuitenkin jo oma pikku karvaturri kaverina! Tällä hetkellä uskon, että päädyn rodun osalta Pomeranianiin.

IMG_9404

6. Käydä muotiviikoilla
Muotiviikoilla vierailu on ollut mun unelmani jo vuosia. Muistan, kuinka jo pienenä selailin muotilehtiä ja haaveilin muotinäytösten eturivin paikoista. Toivottavasti pääsen vielä ruksaamaan tämän tavoitteen listaltani ennen kolmeakymppiä.

7. Ostaa Chanelin laukun
Muotiteemalla jatketaan... Oon haaveillut Chanelin laukuista vuosia ja toivon, että oon ennen kolmeakymppiä taloudellisesti sellaisessa tilanteessa, että voin hyvillä mielin hankkia unelmieni laukun. Chanelin laukku on mulle tietynlainen merkkipaalu – aion palkita itseni Chanelilla, kun oon saavuttanut urallani jonkin tärkeän etapin.

8. Viettää joulun Lapissa
En ole vielä ikinä käynyt Lapissa, joten toivon, että pääsisin sinne pian. Tällä hetkellä pohjoisin paikka, jossa oon käynyt, on Oulu. Joulu Lapissa olisi varmasti idyllinen kokemus! Toisaalta haluaisin kokea Lapin myös ruska-aikaan, se on varmasti mieletön näky! Ehkä täytyykin suunnata Lappiin pari kertaa ennen pyöreiden täyttämistä...

8. Kokeilla surffaamista
En ole vielä ikinä surffannut, mutta haluaisin ehdottomasti kokeilla. En varmastikaan ole kovin hyvä surffaaja, mutta hei, harjoitus tekee mestarin!

10. Lähteä Kreikkaan saarihyppelylle
Siskoni vietti viime kesänä pari viikkoa Kreikan saarihyppelyllä ja sen jälkeen oon haaveillut pääseväni itsekin matkaan. Etenkin Santorini ja Mykonos sekä niiden kauniit, valkoiset rakennukset houkuttelevat mua suuresti!

IMG_9444
IMG_9454

11. Tehdä vapaaehtoistyötä
Olisi hienoa lähteä hetkeksi vapaaehtoistyöhön ulkomaille. Tämä on ollut unelmani jo kauan, mutta elämäntilanteeni ei ole vielä sallinut unelman toteuttamista.

12. Osallistua joogaretriitille
Saanko jo pakata matkalaukun? Olisi mieletöntä matkustaa esimerkiksi Balille joogaamaan ja päästä kunnolla rentoutumaan hektisen arjen keskellä. Joogaretriitti olisi varmasti kunnon hyvinvointiloma – aurinkoa, liikuntaa, tuoreita hedelmiä ja vitamiineja.

13. Järjestää illalliskutsut
En ole vielä koskaan järjestänyt kunnon illallisia. Kotibileitä ja illanviettoja oon pitänyt useitakin, mutta olisi kiva järjestää illalliskutsut, kattaa pöytä koreaksi ja kokata kolmen ruokalajin illallinen ystävilleni.

14. Hankkia tatuoinnin
Oon haaveillut tatuoinnista jo vuosia, mutta en ole vielä uskaltanut ryhtyä tuumasta toimeen. Mulla on pari ideaa, jotka ovat pyörineet mielessä pidempään, mutta saa nähdä, milloin (jos ikinä) uskallan viimein varata ajan tatuoijalle.

15. Asua ainakin hetken ulkomailla
Tämä kohta toivottavasti toteutuukin lähitulevaisuudessa, sillä mun olisi tarkoitus lähteä vaihtoon vielä opiskeluideni aikana. Oon joskus maininnutkin, että vietin lukioaikoina kahdeksan kuukautta Briteissä vaihtarina ja se oli niin avartava kokemus, että haluan ehdottomasti lähteä maailmalle vielä toistamiseen. Toisaalta en sulje pois sitäkään vaihtoehtoa, että muuttaisin pysyvästi ulkomaille...

IMG_9430

16. Käydä Disneylandissa
Disneyland on vaan pakko kokea elämän aikana, haha! Oon nähnyt sieltä niin hauskoja kuvia, että haluan ehdottomasti päästä itsekin vierailemaan satuhahmojen maailmassa.

17. Matkustaa yksin
Yksin matkustaminen olisi varmasti täysin erilainen kokemus kuin reissut ystävien ja perheen kanssa. Olisi kiva nähdä, miten pärjäisin yksin reissun päällä. En tosin tiedä, oonko tarpeeksi rohkea reissaamaan yksin ainakaan pidempää aikaa... Ehkä vielä joskus!

18. Viettää yön puumajassa
Olisi ihana viettää yö idyllisessä puumajassa esimerkiksi luonnonpuistossa Afrikassa villieläimien keskellä. Afrikkaa tutkisin mielelläni muutenkin tulevaisuudessa.

19. Varata äkkilähdön
En ole vielä koskaan lähtenyt äkkilähdöllä reissuun. Olisi niin siistiä varata reissu esimerkiksi päivän varoitusajalla. Spontaanit ideat ovat aina parhaita!

20. Muuttaa Helsinkiin
Tiedän, että tulen muuttamaan Helsinkiin viimeistään saatuani opiskeluni purkkiin. Helsinki vaan tuntuu omalta paikalta ja viihdyn siellä jostain syystä paremmin kuin Turussa. Helsingistä löytyy myös huomattavasti enemmän mahdollisuuksia uraa silmällä pitäen.

IMG_9433

21. Oppia puhumaan täydellistä ruotsia
Ymmärrän ja kirjoitan ruotsia melko hyvin, mutta olisi mahtavaa saada tarpeeksi itseluottamusta myös puhumiseen.

22. Vierailla viinitilalla
Aurinko, hyvä ruoka, viini ja ystävät = täydellinen päivä. Haaveissani onkin päivä viinitilalla esimerkiksi Ranskassa tai Etelä-Afrikassa.

23. Lentää kuumailmapallolla
Kuumailmapallot ovat kiehtoneet mua pienestä asti. Olisi niin romanttista päästä joskus itse lentämään taivaalle kuumailmapallon kyydissä.

24. Nähdä musikaalin Broadwaylla
Tykkään paljon musikaaleista ja fun fact: oon itse asiassa itsekin esiintynyt Guys & Dolls -musikaalissa vaihto-oppilasvuotenani. En ole kuitenkaan ikinä nähnyt musikaalia Lontoossa tai New Yorkissa. Sen vuoksi haaveilenkin legendaarisesta musikaalikokemuksesta Broadwaylla.

25. Käydä veneilemässä
Believe it or not, en ole koskaan ollut kunnolla veneilemässä. Tämä kohta on pakko saada ruksittua listaltani ennen kolmeakymppiä.

IMG_9448

26. Ratsastaa hevosella
Haaveilin jo Islannissa ratsastamisesta, mutta aika ei valitettavasti riittänyt. Islannin upeiden maisemien keskellä olisi ollut aika idyllistä ihailla maisemia hevosen selässä. Oon viimeksi ratsastanut pienenä tyttönä eli olisi jo aikakin päästä taas hevosen selkään!

27. Uida vesiputouksen alla
Oon päässyt ihastelemaan upeita vesiputouksia Islannissa, mutta siellä pääsin ainoastaan kiertämään kävellen vesiputouksen alta. Haluan vielä joskus päästä polskimaan vesiputouksen alle.

28. Oppia tekemään cocktaileja
Tällä hetkellä osaan loihtia ainoastaan gin&tonicin eli tätä taitoa täytyy vielä harjoitella.

29. Rakastua ja rakastaa
Tämä kohta käy toivottavasti toteen aikanaan. Toivon löytäväni rinnalleni toisen puoliskon ennemmin tai myöhemmin.

30. Kiinnittää lemmenlukon sillan kaiteeseen
No olisihan se aika romanttista.

IMG_9409

Mitä teidän bucket listiltä löytyy?

Ei kommentteja